Siirry pääsisältöön

Tiibetin tyttäret

Tiibetin tyttäret on paitsi jännittävä sukutarina myös kertomus buddhalaisesta perinteestä, pienen kansa kohtalosta ja kulttuurien kohtaamisesta. (Takakansi)
Sveitsiläis-tiibetiläinen Yangzom Brauen kertoo kirjassaan perheensä tarinan isoäitinsä Molan (mola=isoäiti), äitinsä Sonamin ja itsensä kokemana. Kirja alkaa kuvaamalla Molan lapsuutta ja elämää Tiibetissä buddhalaisena nunnana, jatkuu kuvauksena hänen perheensä pakomatkasta Himalajan yli Intiaan sekä koettelemuksista tässä uudessa maassa. Yangzomin äidin avioiduttua sveitsiläisen miehen kanssa, perhe muuttaa Sveitisiin. Loppuosa kirjasta kuvaa Yangzomin elämää ja Tiibetin poliittista tilannetta.

Lukukokemuksena kirja oli pääosin innostava. Tämän tyyppisissä elämänkerrallisissa kirjoissa pidän usein eniten kirjan alkupuolesta, niin tässäkin. Kuvaus perheen elämästä ennen Sveitsiin muuttoa, oli todella mukaansatempaava, mielenkiintoista ja etenevää. Kirjan loppupuoli taas kuvasi luonnollisestikin lähinnä nykyaikaa (Yangzom on syntynyt 1980), ja tarinan lumo alkoi kaikota. Tiibetin nykytilanne ja tiibetiläisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ovat toki oikeasti tärkeitä ja huomionarvoisia asioita, mutta lukuelämyksenä niiden kuvailu ei valitettavasti ole yhtä antoisaa kuin yksittäisen ihmisen elämästä lukeminen.

Kirja oli pääasiassa kirjoitettu sujuvalla kielellä ja rytmitetty toimivasti. Alun kahta lukua lukuunottamatta tapahtumat seurasivat toisiaan kronologisesti. Kirjan lopetukseen olin hieman pettynyt, vaikkei se varsinaisesti huono ollutkaan. Tarinaa yritettiin hieman vetää yhteen palaamalla muutamaksi sivuksi tarkkailemaan lähemmin Molaa, kirjan keskushenkilöä. Olisin kuitenkin kaivannut jotain... muuta. Jotain, mikä olisi hieman enemmän lähentänyt alku- ja loppuosan tyylillisiä eroavaisuuksia, jotain mikä olisi tehnyt kirjasta enemmän kokonaisen.

Tällaisenaankin kirja herätti kuitenkin paljon ajatuksia, ja se sen päätarkoitus onkin. Melkein hävettää myöntää, kuinka vähän Tiibetin historiasta ja nykytilanteestakaan todella tiedän. Kirja avasi silmiäni monella tapaa. Myös Tiibetin vanhaa kulttuuria ja buddhalaisia tapoja ja uskomuksia kuvattiin hyvin, opin paljon uutta.

Kirjan henkilöistä valokeilaan nousi ehdottomasti Mola, seurataanhan hänen elämäänsä lapsuudesta 90-vuotiaaksi. Uskomatonta, miten monia erilaisia vaiheita yhden ihmisen elämään voikaan mahtua. Miten valtavasti hänen elinolosuhteensa ja ympäristönsä ovatkaan vaihdelleet näiden 90 vuoden aikana. Ja sittenkin:
Ajattelin Molan päässeen päämääräänsä, kun hän ajatuksissaan hymyillen käveli hitaasti, pohdiskellen ja täysin omissa oloissaan New Yorkin kaduilla. Kuinka toivonkaan, että jaksaisin samalla tavoin kilvoitella itseni kanssa!
(s. 382)
Brauen, Yangzom: Tiibetin tyttäret (Eisenvogel - Drei Frauen aus Tibet. Die Geschichte meiner Familie)
Suomentanut: Riitta Virkkunen
382 s.
Ajatuskirjat 2011

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sokea piste

Sain tämän luettua aamulla. Harkitsin kirjan jättämistä kesken muutamaankin kertaan, mutta uteliaisuus voitti. Halusin tietää, miten tämä päättyy. Kirja käsittelee ohjelmoijanero Samuel Heiskasen murhan selvittämistä. Nyt tiedän, mutta kirja jätti ristiriitaisen olon. Pidän psykologisista trillereistä, mutta ilmeisesti minun käsitykseni tuon termin määrittelystä on jotenkin erilainen? En sitten tiedä johtuiko omasta mielentilastani vai mistä, mutta trillerin koukuttavuuteen ja jännittävyyteen en päässyt kiinni, kuten en oikein koko kirjaan. Henkilöt jäivät minulle etäisiksi. En erityisemmin pitänyt kenestäkään, mutten myöskään inhonnut. Psykologisuuskin jäi vähän haileaksi. Ihmisen mielellä leikitellään, mutta sekään ei tunnu pääsevän alkua pidemmälle ja toisaalta taas yhtäkkiä ollaankin jo sukellettu hyvinkin syvälle ilman sen kummempia selityksiä. Arvoituksellisesta kerronnasta kyllä pidän (esim. Maarit Verrosen tyyliin), mutta tästä jäi vain ärsyttävä olo. Osasin kyllä mielestä

Linnunradan ääret

Tämän kirjan luin Scifi-haasteen Hugo-voittaja kategoriaan. Pakko tunnustaa, etten ollut koskaan mistään Hugo-palkinnosta kuullutkaan ennen tätä haastetta. Tämä kirja voitti palkinnon 1993. Palkinnon arvostukseni ei valitettavasti tämän kirjan myötä kovin korkeaksi kohonnut... Kirjan tapahtumat tapahtuvat kaukaisen tulevaisuuden Linnunradalla. Linnunrata on jakautunut muutamaan vyöhykkeeseen, joista jokainen elää eritasoisessa teknologisessa vaiheessa. Kirjan maailma oli niin monimutkainen ja toisaalta palasittain kuvattu, etten oikein osaa antaa siitä tässä lyhyesti kuvaa, aivan varma en edes ole, ymmärsinkö kaikkea oikein... Tarina on avaruuden mittakaavaan sijoitettu "pelastetaan maailma" (tai siis avaruus)-pläjäys. Kaksi sisarusta on "haaksirikkoutunut" teknologisesti keskiaikaiselle planeetalle ja tutustuu susimaiseen, laumoittain elävään rotuun. Toisaalla taas tietoverkkojen (ja vähän muunkin) kautta leviävä Vitsaus pyrkii hallitsemaan kaikkea ja kaikkia.

Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu

 Olen harkinnut Valtaistuinpelin aloittamista kauan. Jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Ennen joulua sarjan ensimmäinen osa sattui käteeni kirjaston palautushyllystä. Alkuun olin oikeastaan vähän pettynyt kirjaan. Tapahtumien ja henkilöiden määrä tuntui liialta. Hiljalleen kuitenkin pääsin tarinan mukaan ja nyt loppuun päästyäni voin todeta että pidin. En hullaantunut, mutta pidin. Niin paljon kuitenkin, että eiköhän se seuraavakin ole luettava. Ja mahdollisesti myös sitä seuraava...