2. tammikuuta 2014

Sokea piste


Sain tämän luettua aamulla. Harkitsin kirjan jättämistä kesken muutamaankin kertaan, mutta uteliaisuus voitti. Halusin tietää, miten tämä päättyy. Kirja käsittelee ohjelmoijanero Samuel Heiskasen murhan selvittämistä.

Nyt tiedän, mutta kirja jätti ristiriitaisen olon. Pidän psykologisista trillereistä, mutta ilmeisesti minun käsitykseni tuon termin määrittelystä on jotenkin erilainen? En sitten tiedä johtuiko omasta mielentilastani vai mistä, mutta trillerin koukuttavuuteen ja jännittävyyteen en päässyt kiinni, kuten en oikein koko kirjaan. Henkilöt jäivät minulle etäisiksi. En erityisemmin pitänyt kenestäkään, mutten myöskään inhonnut. Psykologisuuskin jäi vähän haileaksi. Ihmisen mielellä leikitellään, mutta sekään ei tunnu pääsevän alkua pidemmälle ja toisaalta taas yhtäkkiä ollaankin jo sukellettu hyvinkin syvälle ilman sen kummempia selityksiä. Arvoituksellisesta kerronnasta kyllä pidän (esim. Maarit Verrosen tyyliin), mutta tästä jäi vain ärsyttävä olo. Osasin kyllä mielestäni sitoa langan päät yhteen, mutta teemasta olisi voinut saada irti paljon muutakin.

Kirja sijoittui kuvauksen mukaan uusmediamaailmaan. Käytännössä tämä näkyi siinä, että päähenkilöt työskentelivät mediayrityksessä ja osa murhan selvittämisestä ja kirjan tapahtumista tapahtui keskustelufoorumilla. Kirjailija on työskennellyt verkkotuottajana ja viestintäsuunnittelijana, joten ilmeisesti hän tuntee tämän alan hyvinkin, mutta minulle tämä "uusmedianäkökulma" tuntui jotenkin päälleliimatulta ja vähän teennäiseltäkin. En oikein tiedä, miksi.

Kirja jätti siis melko mitään sanomattoman, ohuen olon. Samanlainen fiilis minulle on jäänyt joistain muistakin (lähinnä suomalaisista)
dekkareista, esim. Antti Tuomaisen Parantajasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti