Siirry pääsisältöön

Sokea piste


Sain tämän luettua aamulla. Harkitsin kirjan jättämistä kesken muutamaankin kertaan, mutta uteliaisuus voitti. Halusin tietää, miten tämä päättyy. Kirja käsittelee ohjelmoijanero Samuel Heiskasen murhan selvittämistä.

Nyt tiedän, mutta kirja jätti ristiriitaisen olon. Pidän psykologisista trillereistä, mutta ilmeisesti minun käsitykseni tuon termin määrittelystä on jotenkin erilainen? En sitten tiedä johtuiko omasta mielentilastani vai mistä, mutta trillerin koukuttavuuteen ja jännittävyyteen en päässyt kiinni, kuten en oikein koko kirjaan. Henkilöt jäivät minulle etäisiksi. En erityisemmin pitänyt kenestäkään, mutten myöskään inhonnut. Psykologisuuskin jäi vähän haileaksi. Ihmisen mielellä leikitellään, mutta sekään ei tunnu pääsevän alkua pidemmälle ja toisaalta taas yhtäkkiä ollaankin jo sukellettu hyvinkin syvälle ilman sen kummempia selityksiä. Arvoituksellisesta kerronnasta kyllä pidän (esim. Maarit Verrosen tyyliin), mutta tästä jäi vain ärsyttävä olo. Osasin kyllä mielestäni sitoa langan päät yhteen, mutta teemasta olisi voinut saada irti paljon muutakin.

Kirja sijoittui kuvauksen mukaan uusmediamaailmaan. Käytännössä tämä näkyi siinä, että päähenkilöt työskentelivät mediayrityksessä ja osa murhan selvittämisestä ja kirjan tapahtumista tapahtui keskustelufoorumilla. Kirjailija on työskennellyt verkkotuottajana ja viestintäsuunnittelijana, joten ilmeisesti hän tuntee tämän alan hyvinkin, mutta minulle tämä "uusmedianäkökulma" tuntui jotenkin päälleliimatulta ja vähän teennäiseltäkin. En oikein tiedä, miksi.

Kirja jätti siis melko mitään sanomattoman, ohuen olon. Samanlainen fiilis minulle on jäänyt joistain muistakin (lähinnä suomalaisista)
dekkareista, esim. Antti Tuomaisen Parantajasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Orrin ja Hippajainen

Heinäkuu alkaa lähestyä loppuaan, ja hiljalleen huomaan ajatuksissani jo alkavani siirtyä muutaman viikon päästä käynnistyvään kouluvuoteen. Mielessä pyörii jo yhtä ja toista, mitä vuoden aikana tahtoisin tehdä ja toteuttaa.

Yhtenä suurena pohdinnan aiheena ovat olleet kirjat. Pyrin lukemaan oppilaille ääneen lähes päivittäin, mutta sopivien kirjojen valinta on joskus työn ja tuskan takana. Tahtoisin toisaalta tutustuttaa oppilaita lastenkirjallisuuden klassikoihin, toisaalta uudempiin tulokkaisiin. Viime keväänä luimme Katto-Kassista, Loikkeliinia sekä Maukkaa ja Väykkää. Ensi syksyksi minulla on varattuna Fedja-setä, kissa ja koira, mutta lisäksi olisi kiva löytää jotain itsellenikin ihan uutta. Tässä esittelen kaksi kirjaa, jotka "koeluin" itsekseni :)

Ensimmäinen on Säde Loposen Hippajaisen jäljillä. Mukaansa tempaavassa tarinassa koulupoika Pyry pääsee kutistettuna lintujen Pelastuspalvelun mukaan etsimään perheestään eksynyttä hippajaisen poikasta. Kirjan lintujen maai…

Kävelevät koneet

Viime aikoina olen lukenut enemmän tai vähemmän tylsähköjä/yhdentekeviä kirjoja. Tämä oli valitettavasti yksi niistä. Aloitin kirjaa ensimmäistä kertaa jo ennen joulua, mutta en tykästynyt, ja jätin kirjan parin luvun jälkeen sikseen. Nyt kuitenkin etsiessäni luettavaa Scifi-haasteen Steampunk-kategoriaan päädyin tähän kirjaan, koska sain sen vaivattomimmin käsiini.


Sarjaa on muualla kovasti kehuttu, mutta itse en kyllä oikein päässyt tähän sisään. Ajatus liikkuvista kaupungeista ja "kaupunki Darwinismista" on kiehtova, mutta ... jotain puuttuu. Ehkä yksi ongelma oli, etten oikeastaan pitänyt kenestäkään kirjan henkilöstä ja kaikki jäivät melko etäisiksi. Tarinakaan ei missään vaiheessa napannut minua mukaansa, lukeminen oli melko väkinäistä. Erityisesti minua ärsytti kirjan loppuosan aikamuotojen vaihtelu eri kerrontajaksojen välillä. Luulisin kyllä ymmärtäväni, mihin tällä pyrittiin ("samaan aikaan toisaalla" -efekti), mutta minua se häiritsi.

Että joo. Luin. Sar…