Yöntähti

En ollut ennen tätä kirjaa lukenut yhtään Istanmäen kirjaa, vaikka kirjasta Liian paksu perhoseksi olinkin tietysti kuullut. Kun lainasin tämän kirjan kirjastosta, ajattelin lainaavani humoristisen, kepeän ja viihdyttävän kirjan. Sellaisen hyvän mielen kirjan. Takakansiteksti johdattelee ajatuksia voimakkaasti tähän suuntaan kuvatessaan, kuinka luokkakokoukseen kokoontuneista vanhuksista yksi on päättänyt tarjota "vanhoille luokkatovereille asuinkumppanuutta" Rauhanmäki-nimisessä talossa. Kolme vanhusta päättää tarttua tilaisuuteen.

 Tarina on kuitenkin mielestäni kaikkea muuta kuin kepeä. Kukin vanhuksista saapuu Rauhanmäkeen omista, kipeistä syistään. Kaikilla on elettyä elämää, ja se näkyy luonteessa ja käytöksessä. Kenenkään tie ei ole ollut kovin onnellinen. Yhdessä vaikka pohjimmiltaan yksin sitä sitten eletään ja kärsitään. Ajanmyötä toveruus ja kumppanuus syvenevät, mutta vieläkin pohjavire on surumielinen. Arjen elämän kuvausta rytmittävät yhden vanhuksen, Kielon, sadut. Omalla tavallaan surumielisiä nekin. Löytyy sitä huumoriakin silti, tosin usein hieman kätkettynä.

Pidin kuitenkin kirjasta, vaikka sen lukeminen kesti pienestä sivumäärästä huolimatta muutaman viikon, kun teki aina välissä mieli lukea jotain muutakin. Vanhusten, vanhuuden, kuvaus oli kirjassa mielestäni parasta. Aina en ymmärtänyt että mitä ne henkilöt nyt noin. Välillä paheksuin tai ahdistuinkin. Parissa kohden itkin. Maailma on muuttunut, ja kai meidän ihmisten asenteetkin, hyvässä ja pahassa. Ehkä tämä kirjassa kuvattu vanhusjoukko on sitä ikäpolvea, joka on kasvanut alistumaan oloihinsa, ottamaan vastaan sen mikä tulee, kestämään valittamatta, muttei vaikutuksitta.

Raskas, kuitenkin lämmin henkinen, ja ainakin minulle vaikuttavakin kirja. Suosittelen.

Istanmäki, Sisko: Yöntähti
205 s.
Tammi 2008