Siirry pääsisältöön

Sokea piste


Sain tämän luettua aamulla. Harkitsin kirjan jättämistä kesken muutamaankin kertaan, mutta uteliaisuus voitti. Halusin tietää, miten tämä päättyy. Kirja käsittelee ohjelmoijanero Samuel Heiskasen murhan selvittämistä.

Nyt tiedän, mutta kirja jätti ristiriitaisen olon. Pidän psykologisista trillereistä, mutta ilmeisesti minun käsitykseni tuon termin määrittelystä on jotenkin erilainen? En sitten tiedä johtuiko omasta mielentilastani vai mistä, mutta trillerin koukuttavuuteen ja jännittävyyteen en päässyt kiinni, kuten en oikein koko kirjaan. Henkilöt jäivät minulle etäisiksi. En erityisemmin pitänyt kenestäkään, mutten myöskään inhonnut. Psykologisuuskin jäi vähän haileaksi. Ihmisen mielellä leikitellään, mutta sekään ei tunnu pääsevän alkua pidemmälle ja toisaalta taas yhtäkkiä ollaankin jo sukellettu hyvinkin syvälle ilman sen kummempia selityksiä. Arvoituksellisesta kerronnasta kyllä pidän (esim. Maarit Verrosen tyyliin), mutta tästä jäi vain ärsyttävä olo. Osasin kyllä mielestäni sitoa langan päät yhteen, mutta teemasta olisi voinut saada irti paljon muutakin.

Kirja sijoittui kuvauksen mukaan uusmediamaailmaan. Käytännössä tämä näkyi siinä, että päähenkilöt työskentelivät mediayrityksessä ja osa murhan selvittämisestä ja kirjan tapahtumista tapahtui keskustelufoorumilla. Kirjailija on työskennellyt verkkotuottajana ja viestintäsuunnittelijana, joten ilmeisesti hän tuntee tämän alan hyvinkin, mutta minulle tämä "uusmedianäkökulma" tuntui jotenkin päälleliimatulta ja vähän teennäiseltäkin. En oikein tiedä, miksi.

Kirja jätti siis melko mitään sanomattoman, ohuen olon. Samanlainen fiilis minulle on jäänyt joistain muistakin (lähinnä suomalaisista)
dekkareista, esim. Antti Tuomaisen Parantajasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Löytökirjoja

Kävin hetki sitten viemässä roskat. Lehtienkeräyslaatikossa odotti todellinen yllätys: Ensimmäisenä näistä silmääni osui Pride and Prejudice, jota minulla ei vielä ole. Kun sukelsin nappaamaan sitä (laatikko oli lähes tyhjä), huomasin seuraavan kirjan. Ja seuraavan. Ja seuraavan. Nämä pelastin. Lisääkin olisi ollut, mutta kovakantisista kirjoista kannet oli irrotettu. En viitsinyt edes kurkkia, mitä ne olisivat olleet, ettei tullut paha mieli. Miksi ihmeessä kukaan heittää lähes uuden veroisia kirjoja roskiin?! Ymmärrän kyllä, jos ei niitä halua enää hyllyssään pitää, mutta roskiin? Täällä päin ainakin kirjastokin ottaisi hyväkuntoisia kirjoja ihan mielellään vastaan, jos ei halua itse nähdä vaivaa niiden kauppaamiseksi. Onneksi satuin paikalle oikeaan aikaan...

Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu

 Olen harkinnut Valtaistuinpelin aloittamista kauan. Jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Ennen joulua sarjan ensimmäinen osa sattui käteeni kirjaston palautushyllystä. Alkuun olin oikeastaan vähän pettynyt kirjaan. Tapahtumien ja henkilöiden määrä tuntui liialta. Hiljalleen kuitenkin pääsin tarinan mukaan ja nyt loppuun päästyäni voin todeta että pidin. En hullaantunut, mutta pidin. Niin paljon kuitenkin, että eiköhän se seuraavakin ole luettava. Ja mahdollisesti myös sitä seuraava...