Siirry pääsisältöön

Teemestarin kirja

 Eletään satojen vuosien päästä nykyhetkestä. Napajäätiköt ovat sulaneet ja meri peittää entistä suuremman osan maapallosta. Makeaa vettä on saatavilla vain hyvin rajoitetusti, ja kaikki vesivarat ovat armeijan hallussa. Ympäristökatastrofien myötä eri kansat ovat ilmeisesti sekoittuneet, ja Suomen Lapissa (Etelä-Suomi on jäänyt meren alle) elää japanilainen teeseremoniaperinne. Kirjan päähenkilö Noria on kirjan alussa 17-vuotias ja valmistumassa teemestariksi isänsä ohjaamana, vaikka onkin nainen. Teen valmistuksen ja seremonian lisäksi hän pääsee osalliseksi myös teemestareille ikiajoista asti kuuluneesta vastuusta, teemestari on aina myös veden vartija. Myös Norian perheellä on oma lähde, jota he ovat varjelleet ja vartioineet sukupolvien ajan.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kokonaan pieneen nimettömäksi jäävään kylään, ilmeisesti jossain Kuusamon lähistöllä. Kirjan kieli on kaunista, viipyilevää ja kuvailevaa, kuitenkin kevyttä. Intohimoisena teen ystävänä teelaatujen ja teeseremonian kuvailu viehättivät minua kovasti, vaikkeivät ne tarinaa juuri eteenpäin vieneetkään. Pidin myös kirjan jännitteestä. Vaikka tapahtumat sijoittuvatkin vain yhteen paikaan, ajatuksissa ja suunnitelmissa liikutaan laajemmalla. Kirjan loppuratkaisu jää melko avoimeksi, olisikohan tähän tulossa vielä jatkoakin?

Kirjan kansi muuten häiritsi minua koko kirjan lukemisen ajan. Oletan, että siinä on haettu toisaalta teen sävyjä (ei kovin hyvin onnistuen, kun kirjassa juodaan pääasiassa vihreää teetä), toisaalta kuivan maan ja vesipulan sävyjä. Minulle kuitenkin kirjaa lukiessani nousi mieleen kaikkein keskeisimmäksi vesi. Omassa mielessäni kirjan värimaailma ei ollutkaan paahteisen, likaisen, ruskea, vaan viileän raikkaan vihreä ja sininen. Mutta nämä on tietysi mielikuvakysymyksiä.

Kirjan luettuani jäin miettimään, kuinka onnellisessa asemassa me täällä Suomessa olemmekaan. Raikasta, puhdasta juomavettä riittää kaikille niin paljon, kuin vain jaksamme käyttää. Toisaalla maailmassa Itärannan kuvaama vesipula on jo todellisuutta.

Listaan tämän kirjan myös Scifi-haasteen dystopia-kategoriaan.

Itäranta, Emmi: Teemestarin kirja 
266 s.
Teos 2012
Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sokea piste

Sain tämän luettua aamulla. Harkitsin kirjan jättämistä kesken muutamaankin kertaan, mutta uteliaisuus voitti. Halusin tietää, miten tämä päättyy. Kirja käsittelee ohjelmoijanero Samuel Heiskasen murhan selvittämistä. Nyt tiedän, mutta kirja jätti ristiriitaisen olon. Pidän psykologisista trillereistä, mutta ilmeisesti minun käsitykseni tuon termin määrittelystä on jotenkin erilainen? En sitten tiedä johtuiko omasta mielentilastani vai mistä, mutta trillerin koukuttavuuteen ja jännittävyyteen en päässyt kiinni, kuten en oikein koko kirjaan. Henkilöt jäivät minulle etäisiksi. En erityisemmin pitänyt kenestäkään, mutten myöskään inhonnut. Psykologisuuskin jäi vähän haileaksi. Ihmisen mielellä leikitellään, mutta sekään ei tunnu pääsevän alkua pidemmälle ja toisaalta taas yhtäkkiä ollaankin jo sukellettu hyvinkin syvälle ilman sen kummempia selityksiä. Arvoituksellisesta kerronnasta kyllä pidän (esim. Maarit Verrosen tyyliin), mutta tästä jäi vain ärsyttävä olo. Osasin kyllä mielestä
Lähetä kommentti
Lue lisää

Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu

 Olen harkinnut Valtaistuinpelin aloittamista kauan. Jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Ennen joulua sarjan ensimmäinen osa sattui käteeni kirjaston palautushyllystä. Alkuun olin oikeastaan vähän pettynyt kirjaan. Tapahtumien ja henkilöiden määrä tuntui liialta. Hiljalleen kuitenkin pääsin tarinan mukaan ja nyt loppuun päästyäni voin todeta että pidin. En hullaantunut, mutta pidin. Niin paljon kuitenkin, että eiköhän se seuraavakin ole luettava. Ja mahdollisesti myös sitä seuraava...
2 kommenttia
Lue lisää

Viimeinen tukikohta

Ensimmäinen Science fiction -haasteen kirja luettu! Aloitin kevyesti nuorten scifillä. Kirja on löytö koulukirjaston varastosta. Poimin sen sieltä jo syksyllä, mutta tuli luettua vasta nyt. Kirja kertoo tulevaisuuden maasta, joka elää teknologisesti suunnilleen keskiajan tasolla. Maata hallitsevat tripodit, kolmijalkaiset huimaavan korkeat koneet. Jokaiselle ihmiselle asennetaan 14-vuotiaana päähän kappi (eng. cap, olisikohan tämän voinut kääntää jotenkin toimivamminkin...?), jonka kautta tripodit pystyvät hallitsemaan heitä. Kukaan ei tiedä, mitä tai keitä tripodit oikein ovat tai mistä he ovat alunperin tulleet.   Jymähtely voimistui. Yhtäkkiä saatoimme erottaa sen etäisellä taivaanrannalla. Talonkattojen ylitse näimme kuinka kimalteleva metallinhohtoinen puolipallo lähestyi huojahdellen. Se tuli kuin lentäen, mutta kuitenkin kolmen nivelikkään metallijalan varassa liikkuen. Jalat olivat monta vertaa korkeammat kuin kirkontorni.   s. 17 Aivan kaikki ihmiset eivät kuitenkaan halu
2 kommenttia
Lue lisää