Maaliskuu alkoi scifi-haasteen merkeissä. Olin kuullut/lukenut Isaac Asimovista useammaltakin taholta, mutten ennen tätä haastetta ollut lukenut yhtään hänen teostaan. Yritin aloittaa tutustumisen jo helmikuussa teoksella Tähdet kuin tomua, mutta se oli niin huonosti kirjoitettu, etten päässyt juuri alkua pidemmälle. Pieni selvittely osoitti kyseessä olleen Asimovin varhaisvaiheen kirjan, johon hän ei itsekään ollut oikein tyytyväinen. Päätin siis antaa hänelle vielä mahdollisuuden.
Nemesiksen valitsin luettavakseni tunnetumpien Säätiö ja Robotti -sarjojen sijaan, koska arvelin etten kuitenkaan jaksaisi alkaa lukea kokonaista sarjaa juuri nyt, ja toisaalta sarjan kesken jättäminenkin tuntuisi tylsältä. Nemesis on siis täysin itsenäinen teos.
Nemesiksen tapahtumat sijoittuvat reilun 200 vuoden päähän. Suurin osa ihmiskunnasta asuu edelleen maassa, mutta osa on siirtynyt asumaan avaruudessa sijaitseviin siirtokuntiin, avaruusasemille. Eräs tälläinen siirtokunta, Rotor, on kehittänyt tavan matkustaa valonnopeudella, ja päättää hylätä Linnunradan ja lähteä luomaan uutta tulevaisuutta juuri löytyneen tähden, Nemesiksen, ympärille. Pian selviää, että Nemesis ei pysykään paikallaan vaan liikkuu vaarallisesti kohti maata. Lisäksi Nemesiksen ympärillä kiertävä planeetta osoittautuukin joksikin muuksi kuin aluksi luullaan.
Kirjan alussa Asimov luo mielenkiintoisia ja lupaavia jännitteitä. Maa ja Rotor, Maa ja siirtokunnat, Maan tuleva tuho... Myös ihmissuhdekuvioita ja vakoilujuttuja tuntuu lähtevän käyntiin... mutta. Mitään näistä ei viedä oikein mihinkään. Koko kirjan odotin, että jotain tapahtuisi. Ei tapahtunut. Tuntui, kuin olisi lukenut ylipitkän johdannon. Kirjan lopussa kaikki ongelmat ratkeavat nopeasti mutta mutkattomasti, ilman sen kummempia konflikteja. Kaikki voittavat, kaikki ovat onnellisia.
Kirjan henkilötkään eivät oikein valloita. Ne ovat varsin yksiulotteisia, ennalta arvattavia ja keskustelvat ärsyttävän epäluontevasti ja pitkästi. Välillä tuntui, kuin seuraisi Kauniiden ja rohkeiden avaruusversiota.
Ja sitten oli vielä se kieli. Kirja oli kyllä sujuvampaa tekstiä kuin Tähdet kuin tomua, mutta ei tässä nyt silti kovin kummoiseen kirjalliseen nautintoon ylletty. Että tulihan luettua, ja haaste eteni taas yhdellä kirjalla. Sijoitan tämän avaruusalukset/alienit osioon. Molempiahan tästä oikeastaan löytyi.Genarr vakavoitui hiukan. "Mutta tiedän kyllä että muunkinlaista kauneutta on olemassa." "Ei enää minulle. Sinussa on kaikki kauneuden lajit. Siever, me menetime aamun, me kaksi. Mutta iltapäivä on vielä jäljellä." "Mitä muuta minä silloin voisin enää haluta, Eugenia? Menköön aamu - jos me voimme jakaa iltapäivän." Heidän kätensä koskettivat toisiaan. s. 415
En tiedä, uskaltaisinkohan vielä tämän jälkeen antaa mahdollisuuden Säätiö tai Robotti -sarjoille?
Asimov, Isaac: Nemesis
Suomentanut: Anu Niroma
417 s.
WSOY 1992
Kommentit
Lähetä kommentti