Siirry pääsisältöön

Orrin ja Hippajainen

Heinäkuu alkaa lähestyä loppuaan, ja hiljalleen huomaan ajatuksissani jo alkavani siirtyä muutaman viikon päästä käynnistyvään kouluvuoteen. Mielessä pyörii jo yhtä ja toista, mitä vuoden aikana tahtoisin tehdä ja toteuttaa.

Yhtenä suurena pohdinnan aiheena ovat olleet kirjat. Pyrin lukemaan oppilaille ääneen lähes päivittäin, mutta sopivien kirjojen valinta on joskus työn ja tuskan takana. Tahtoisin toisaalta tutustuttaa oppilaita lastenkirjallisuuden klassikoihin, toisaalta uudempiin tulokkaisiin. Viime keväänä luimme Katto-Kassista, Loikkeliinia sekä Maukkaa ja Väykkää. Ensi syksyksi minulla on varattuna Fedja-setä, kissa ja koira, mutta lisäksi olisi kiva löytää jotain itsellenikin ihan uutta. Tässä esittelen kaksi kirjaa, jotka "koeluin" itsekseni :)

Ensimmäinen on Säde Loposen Hippajaisen jäljillä. Mukaansa tempaavassa tarinassa koulupoika Pyry pääsee kutistettuna lintujen Pelastuspalvelun mukaan etsimään perheestään eksynyttä hippajaisen poikasta. Kirjan lintujen maailma Pelastuspalveluineen, Linnunratoineen (lintujen valtatie), Keskustoimistoineen jne. oli kerrassaan kiehtova. Myös kirjassa esiintyneet lintulajit, esim. teetirpunen, kahvisieppo ja piiraskerttunen hymyilyttivät. Tarina etenee sujuvasti ja mukaan mahtuu sekä toimintaa että huumoria, sopivassa mittakaavassa kumpaakin. Tämän aion lukea ääneen, kuvittelisin, että lapsetkin tykkäävät. Tästä kirjasta saa myös helposti materiaalia niin kuvaamataidon töihin (oma lintulaji) kuin äidinkielen tarinoihinkin.

Toinen kirja oli M. I. McAllisterin Orrin Usvasaaren sankari. Kirja on julkaistu suomeksi jo vuonna 2005, mutta jostain syystä se ei koskaan aiemmin ollut sattunut tielleni. Kirja on Usvasaari-sarjan ensimmäinen osa. Orrin on vaalea oravanpoikanen, joka eräänä syksyisenä tähdenlentojen yönä tippuu taivaalta taianomaisen Usvasaaren rannalle. Jo Orrinin syntyessä on lausuttu ennustus, että Orrin tulee olemaan suuri tehtävä pahan kuninkaan kukistajana. Ennen kirjan lukemista minulla oli mielikuva lapsille suunnatusta saturomaanista. No, sellainenhan tämä tietysti olikin, mutta kirjassa käsiteltiinkin yllättävän suuria ja ehkä mielestäni aavistuksen rankkojakin teemoja, kuten heikkojen eläinpienokaisten tappamista. Myös murhia tapahtui. Ihan pienten koululaisten kirja tämä ei siis ollutkaan. Hyvä kylläkin! Luulen, että jossain vaiheessa luen myös sarjan seuraavia osia. Luokassa luettavaksi tämä ei kuitenkaa tänä vuonna vielä pääse...

Molemmissa kirjoissa oli luokassa äänen lukemisen kannalta isona plussana kuvitus. Hippajaisessa kuvittaja oli Veli Loponen, Orrinissa Oman Ryann. Kuvia oli kummassakin kirjassa sopivasti elävöittämään tarinaa, muttei liikaa jotta ne katkoisivat lukemista jatkuvasti.

Muutama kirja pitäisi lukulistalle vielä löytää, vaikkei kaiken tietysti vielä syksyn alussa tarvitse valmiina olla. Olisiko teillä jotain hyviä ehdotuksia n. 9-vuotiaille ääneen luettavista kirjoista? Omia suosikkeja tai inhokkeja? Erityisesti uudemmista kirjoista olisi kiva saada vinkkejä, mutta myös klassikkosuosituksia otetaan vastaan!

Loponen, Säde: Hippajaisen jäljillä
109 s.
Karisto 2012

McAllister, M. I.: Orrin Usvasaaren sankari
Suomentanut: Helene Bützow
292 s.
Tammi 2005

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Sokea piste

Sain tämän luettua aamulla. Harkitsin kirjan jättämistä kesken muutamaankin kertaan, mutta uteliaisuus voitti. Halusin tietää, miten tämä päättyy. Kirja käsittelee ohjelmoijanero Samuel Heiskasen murhan selvittämistä. Nyt tiedän, mutta kirja jätti ristiriitaisen olon. Pidän psykologisista trillereistä, mutta ilmeisesti minun käsitykseni tuon termin määrittelystä on jotenkin erilainen? En sitten tiedä johtuiko omasta mielentilastani vai mistä, mutta trillerin koukuttavuuteen ja jännittävyyteen en päässyt kiinni, kuten en oikein koko kirjaan. Henkilöt jäivät minulle etäisiksi. En erityisemmin pitänyt kenestäkään, mutten myöskään inhonnut. Psykologisuuskin jäi vähän haileaksi. Ihmisen mielellä leikitellään, mutta sekään ei tunnu pääsevän alkua pidemmälle ja toisaalta taas yhtäkkiä ollaankin jo sukellettu hyvinkin syvälle ilman sen kummempia selityksiä. Arvoituksellisesta kerronnasta kyllä pidän (esim. Maarit Verrosen tyyliin), mutta tästä jäi vain ärsyttävä olo. Osasin kyllä mielestä

Löytökirjoja

Kävin hetki sitten viemässä roskat. Lehtienkeräyslaatikossa odotti todellinen yllätys: Ensimmäisenä näistä silmääni osui Pride and Prejudice, jota minulla ei vielä ole. Kun sukelsin nappaamaan sitä (laatikko oli lähes tyhjä), huomasin seuraavan kirjan. Ja seuraavan. Ja seuraavan. Nämä pelastin. Lisääkin olisi ollut, mutta kovakantisista kirjoista kannet oli irrotettu. En viitsinyt edes kurkkia, mitä ne olisivat olleet, ettei tullut paha mieli. Miksi ihmeessä kukaan heittää lähes uuden veroisia kirjoja roskiin?! Ymmärrän kyllä, jos ei niitä halua enää hyllyssään pitää, mutta roskiin? Täällä päin ainakin kirjastokin ottaisi hyväkuntoisia kirjoja ihan mielellään vastaan, jos ei halua itse nähdä vaivaa niiden kauppaamiseksi. Onneksi satuin paikalle oikeaan aikaan...

Valtaistuinpeli - Tulen ja jään laulu

 Olen harkinnut Valtaistuinpelin aloittamista kauan. Jostain syystä en vain ole saanut aikaiseksi. Ennen joulua sarjan ensimmäinen osa sattui käteeni kirjaston palautushyllystä. Alkuun olin oikeastaan vähän pettynyt kirjaan. Tapahtumien ja henkilöiden määrä tuntui liialta. Hiljalleen kuitenkin pääsin tarinan mukaan ja nyt loppuun päästyäni voin todeta että pidin. En hullaantunut, mutta pidin. Niin paljon kuitenkin, että eiköhän se seuraavakin ole luettava. Ja mahdollisesti myös sitä seuraava...